Jämäkkyys Anfralla – euronkuvat silmissä?

20.8.2024

Jämäkkyys Anfralla – euronkuvat silmissä?

Anfra luottoluokitus

Elettiin tammikuuta 2020. Avainhenkilöinä olimme isojen asioiden äärellä. Työn alla oli strategia vuosille 2020-2023. Komiaa touhua. Konsultti ja kaikki mukana. Kiitosta vain, Ane Ahnger, vaikutit sinäkin osaltasi siihen, mitä olemme nyt. Suuntaviivat olivat jo aika selkeitä, kun pohdimme vastuksia, joita tulemme kohtaamaan. Näistä kriittisimpiä kutsuimme Must-Win-Battleiksi, eli taisteluiksi, joita meidän tulee voittaa varmistaaksemme strategiamme toteutumisen.

Strategiaa työstäessämme myönsimme, että johtamisjärjestelmämme ei ollut A:n tasolla. Oikeastaan se ei ollut edes kovinkaan lähellä sitä. Niinpä asetimme yhdeksi taisteluksi johtamisjärjestelmän saamisen A:n tasolle. A on ollut meille tärkeä osa identiteettiä koko matkan ajan ja se komeilee vieläkin logossamme, vaikka A-liite on hävinnyt jo nimestä. Meille A jämäkän perustuspalkin päällä symboloi pykälää jämäkämpää tekemistä mm. laadun, asiakas- ja työntekijätyytyväisyyden sekä muiden erilaisten sidosryhmätarpeiden osalta. 

Uskallan väittää, että nykyisenlainen jämäkkä sertifioitu johtamisjärjestelmämme on merkittävästi edellä niitä kriteerejä, joita tuolloin pohdittiin. Strategiaakin on hiottu vuosi vuodelta toimintaympäristön muuttuessa. Suuntaa pohditaan edelleen ja tehdään luonnollisesti analyyseihin perustuvia jämäköitä päätöksiä. Tällä hetkellä pöydällä on strategian päivitys kaudelle 2025-2029. Muutoksia on tietysti tulossa, mutta jämäkkyys arvona on jotain, mistä tulee pitää kiinni jatkossakin päivittäisissä tekemisessä. Kun arvot koetaan omakohtaisina, ne näkyvät myös kaikessa toiminnassa.

Kerran minulle esitettiin kysymys; “Mitä tehdä, kun asiakas on suorittanut merkittävän määrän sopimuksen mukaan meille kuuluvia työsuoritteita ja hankkinut siinä samalla materiaalitkin?”. Euronkuvat silmissä saattaa helposti sortua pohtimaan, että mikäs tämän herkullisempi paikka parantaa projektikatetta. Kävi se mielessä minullakin. Tuijoteltiin siinä kuitenkin kysyjän kanssa tovi toisiamme, kunnes totesimme yhteisesti, että vastaus taitaakin löytyä käytävän seinältä strategiataulusta. 

Jämäkkyys – Seisomme lupaustemme takana ja osaamme ottaa vastaan palautteita rakentavasti. Suoraselkäisyytemme vakuuttaa asiakkaat.

– Marko

Lisää:

Huolenpito Anfralla – Samalla puolen pöytää?

Alusta lähtien hauskalla otteella edenneessä työssä, jossa työkalutkin saattoivat olla lainassa, luotiin tiimihenkeä ja vakuutettiin asiakkaat. Anfran arvoja – avoimuutta ja huolenpitoa – heijastava tarina.

Ⓒ 2023 ANFRA

Jätä yhteystietosi

Onko uusi hanke tulossa? Mietityttääkö projektissasi jokin asia? Jätä yhteystietosi, niin asiantuntijamme ovat yhteydessä.