A-perustus on nyt Anfra

27.2.2023

A-perustus on nyt Anfra

Viime vuosina A-Perustus on kehittänyt toimintaansa määrätietoisesti sokkelintekijästä raskaan sarjan betonirakentajaksi.

– Toimimme useissa teollisuus- ja energiarakentamisen projekteissa päätoteuttajana. Nykyisessä liiketoiminnassa vanha nimi antoi turhan suppean mielikuvan yhtiön toiminnasta, Anfran toimitusjohtaja Tomi Puoskari sanoo.

Anfra Oy on kaikkialla Suomessa palveleva infra- ja betonirakentaja. Oulusta lähtöisin oleva yhtiö on perustettu vuonna 2015 ja sen liikevaihto oli viime vuonna 38 miljoonaa euroa.

– Betonirakentamisen ympäristönäkökulmat tullaan huomioimaan lähitulevaisuudessa tarkasti ja alan toimintatavat muuttuvat. Anfra haluaa olla tekemässä muutosta ympäristöystävällisempään suuntaan. Missiomme on olla “ympäristömme arvoinen betonirakentaja”, Puoskari toteaa.

Anfran verkkosivusto ja muut viestintäkanavat on päivitetty vastaamaan nimimuutosta. Sähköpostit on päivitetty anfra.fi -päätteisiksi, mutta vanhat sähköpostit toimivat vielä toistaiseksi.

 

Anfra – Betonista.

 

Lisätietoja

Tomi Puoskari
Toimitusjohtaja
Anfra Oy
040 846 1974
tomi.puoskari@anfra.fi

Lisää:

Sillanrakentajia tarvitaan

Viime vuonna päätimme iskeä siltarakentamiseen. Kyseessä on kieltämättä valtaisalla pykäläviidakolla vallattu, mutta mielenkiintoinen ala.

Ⓒ 2024 ANFRA

Jätä yhteystietosi

Onko uusi hanke tulossa? Mietityttääkö projektissasi jokin asia? Jätä yhteystietosi, niin asiantuntijamme ovat yhteydessä.